perjantai 31. toukokuuta 2013

Erään illan smoothie

... joka ei onnistunutkaan ihan niin hyvin kuin tuo edellisen postauksen smoothie. Eli siihen laitoin:
koivun lehtiä (vähän vaan, otin taimista kun silloin se iso koivu oli vielä pystyssä eli sieltä ei saanut)
mustaherukan lehtiä
punaherukan lehtiä
voikukan lehtiä
apilan lehtiä
karviaisen lehtiä
kuusenkerkkiä
voikukkia
puolukkaa
Voin rehellisesti sanoa että tämä oli pahaa. En suosittele. Mutta, kyllä se tästä... ei kukaan ole seppä syntyessään! Tämänhän olis kyllä voinut laittaa ennen tuota edellistä postausta, niin nää menis järkevässä järjestyksessä... No, olkoon.
Annan smoothielle kaksi tähteä viidestä.

Iltapalasmoothie

Oli sitten pakko tehdä uusi postaus, yksi ei riittänyt. :D Eli tänään meidän ainoa koivu kaadettiin, koska muuten meidän polttopuut ei olis mahtunu pihaan. :( No, on siinä hyväkin puoli: saan käytettyä koivun lehdet, joihin en ole aiemmin ylettynyt! Koivu oli siis niin ahtaassa paikassa kahden ison puun välissä, että sillä ei ole oksia ollenkaan alhaalla, vaan ne on ylhäällä eli lehdet on saavuttamattomissa. Keräsin siis ahkerasti koivun lehtiä itselleni sekä kilpikonnalleni. Tänään syntyi tällainen iltapala:
tyrnimarjoja
luomurusinoita
koivun lehtiä
rypsiöljyä
yksi voikukka
muutama apilan lehti

Nämä siis heitin pirtelökoneeseen. Apila on suhteellisen pahan makuista, mutta se on tässä tuomassa rakennetta ja proteiinia. Voikukka on aika neutraali maultaan, se maistuu hieman lehtisalaatilta. En kuitenkaan löytänyt paljoa voikukkia, ja toisaalta, en edes jaksanut niitä etsiä kun koivun lehtiä oli niin paljon (vielä moooonta oksaa, en malta odottaa että pääsen keräämään lehdet!). Rypsiöljy ei ole pakollinen, eikä se edes tuo mitään makua. Yritän vaan lisätä öljyjä ruokavalioon, koska mulla on kuiva päänahka - ulkoisesti öljyt eivät ole toimineet, ehkäpä sisäisesti sitten? Rusinat on tuomassa makeutta ja myös rakennetta. En ole kirpeiden marjojen ystävä, eikä noi koivun lehdetkään kamalan hyvältä maistu, mutta kyllä ne menee kun ei sorru mihinkään epäterveelliseen :D Sitten tähän laitoin myös lämmintä vettä, koska otin tyrnimarjat suoraan pakastimesta (tyhmä) niin pirtelökone ei saanut niitä rikki. Mutta siis, jos tyrnien antaa ensin sulaa niin ei sitä vettäkään tarvitse.
Väri on muuten sellainen ihana porkkana-oksennus-viherällötys. Hyvää ruokahalua!
P.S. Annan smoothielle neljä tähteä.

Hippielämäntavat

Olen ollut monta vuotta eräänlainen "ekosoturi". Yritän hidastaa ilmastonmuutosta muun muassa näin:
- käyn nopeasti suihkussa, en siis jää sinne mietiskelemään
- en osta mitään turhaa
- en osta usein vaatteita, ja kun ostan, n. 75% vaatteista on kirpparilta - prosentit arvioitu
- mietin syömäni ruoan alkuperää ja ostan usein suomalaista, joskus luomua (ellei ole niin, että luomu on jostain toiselta puolelta palloa ja ei-luomu Suomesta)
- kasvatan kasveja (n. 3-4 vuotena olen kasvattanut yrttejä, tänä keväänä en istuttanut mitään, tosin nyt yritän kasvattaa perunoita ämpärissä)
- en käytä puhelinta niin usein, että sitä pitäisi ladata joka päivä
jne.
Nyt olen kuitenkin törmännyt villivihanneksiin. Niitä ovat voikukka ja sen lehdet, nokkonen, maitohorsma ja moni muu. En ollut ennen kuullutkaan, että niitä vois syödä. Nykyään syön villivihanneksia 1-2 kertaa päivässä. Aloitin hortoilun (horta tarkoittaa villivihanneksia) muistaakseni 23. päivä eli noin viikko sitten. Luin, että hortaan ei kannata siirtyä heti vaan pikkuhiljaa. Olen noudattanut tätä neuvoa, osittain myös siksi että horta on aika pahanmakuista :D Olen siis syönyt voikukkaa, voikukan lehtiä, mustaherukan lehtiä, punaherukan lehtiä, karviaisen lehtiä, apilan lehtiä, koivun lehtiä... ja juonut nokkosteetä. Villivihannekset ovat pahan makuisia, mutta todella terveellisiä! Katsokaa vaikka nokkosen ravintosisältö. Lisäksi villivihannekset ovat ilmaisia :) Niitä kerätessä pitää vaan ottaa huomioon saasteet. Ohjeissa sanotaan, että läheisin tie pitäis olla 50-200 m päässä, mutta mulla on varmaan jotain 1-2 metriä... Mutta liikenne ei kuitenkaan ole läheskään yhtä vilkas kuin vaikka Helsingissä. Ja kyllähän ostetuissakin ruoissa on lisäaineita, torjunta-aineita jne. ;) En siis ole siitä huolissani.
 Olen siis jo valmiiksi lakto-ovo-vegetaristi, ja tavoitteena olisi karsia myös muna ja maito pois ruokavaliosta. Se tulee kyllä olemaan vaikeaa, koska melkein joka ruokaan laitetaan jompaakumpaa. Olenkin miettinyt, että kotona voisin syödä "omia" ruokia ja sitten muualla voisin käyttää myös munaa ja maitoa.

Olen myös ruvennut kävelemään paljain jaloin ja kiipeilemään puissa. Se on kivaa! :D Tällaiselle perfektionistille se on hyvä harjoitus: siinä ei oteta niin vakavasti.

Tässä blogissa ajattelin kertoa hippielämästäni. Aion myös laittaa tänne reseptejä, jotka ovat horta-aiheisia. Hippeillään!